Peruutus- ja palautusoikeus

Verkkokaupasta tilatuilla tuotteilla on kuluttajansuojalain mukainen 14 vuorokauden peruutus- ja palautusoikeus tilauksen vastaanottamisesta lukien.  Palautetun tuotteen tulee olla käyttämätön ja jälleenmyyntikelpoinen. Asiakkaalla on oikeus peruuttaa tilaus ilman kuluja jos peruutus tehdään ennen tilauksen toimitusta. Palautusoikeus ei koske asiakkaan toiveiden mukaan tilauksesta valmistettuja tuotteita, näiden tuotteiden tilaamisen peruminen on kuitenkin sopimusrikkomus, minkä vuoksi perimme hinnasta 80% vahingonkorvausta, mikäli tilaustuotteen valmistus on jo aloitettu. 

Ennen tuotteen palautusta ota aina yhteyttä asiakaspalveluun. Tilauksen mukana tulee myös palautusohjeet.  Asiakas on vastuussa palautukseen liittyvistä kustannuksista ellei palautuksen syynä ole viallinen tai väärä tuote. Pelkkä tavaran palauttaminen tai noutamatta jättäminen postista ei riitä. Kuluttajan vastuulla on tarvittaessa näyttää, että peruutusilmoitus on tehty. Kuluttajalla on oikeus ilmoittaa peruuttamisesta myös ennen tavaran toimittamista. Jos kuluttaja peruuttaa kaupan, tavara on palautettava viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Kuluttajan vastuulla on tarvittaessa näyttää toteen, että tavara on palautettu määräajassa, esimerkiksi palautuskuitilla. 

Maksunpalautus tehdään tilauksessa käytetylle maksutavalle. Palauttaessasi tilauksen kokonaisuudessaan palautamme myös alkuperäiset toimituskulut.

Noutamatta jättäminen ei ole yhtä kuin palautus! Jos asiakas jättää tilauksensa noutamatta postista ja lähetys palautuu meille, pidätämme 10% tilauksen loppusummasta käsittelykuluna sekä toimitus- ja palautuskustannukset. Myymälästä noutamatta jätetystä tilauksesta pidätämme 10% tilauksen loppusummasta käsittelykuluna.


Reklamaatiot

Mikäli huomaat tuotteessa/tilauksessa virheen, ota yhteyttä välittömästi asiakaspalveluumme asian selvittämiseksi.

  • Riita tapauksissa ota yhteyttä:
  • Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi)
  • Kuluttajariitalautakunta (www.kuluttajariita.fi)
  • ODR-foorumi (http://ec.europa.eu/odr)